Ville Vallaton (Nick Castle, 1993)

 

Ohjaus: Nick Castle
Käsikirjoitus: John Hughes
Rooleissa: Mason Gamble, Walter Matthau, Joan Plowright, Lea Thompson, Christopher Lloyd, Robert Stanton, Paul Winfield, Amy Sakasitz
Genre: komedia
Kesto: 1 h 32 min
Ikäraja: S

 

Sarjakuvapiirtäjä Hank Ketchamin (1920-2001) luoma 6-vuotias pojanvintiö nimeltään Ville Vallaton esiintyi ensimmäisen kerran Yhdysvaltalaisessa sanomalehdessä 12. maaliskuuta 1951. Villen lisäksi keskeisiä hahmoja sarjakuvissa olivat Villen äreä naapuri Yrjö Karjunen eli Karjusen setä, tämän vaimo Martta, Villen paras kaveri Jussi, Villeen syvästi rakastunut Tytti ja Villen koira Rekku sekä Villen vanhemmat Heikki ja Liisa. Ville aiheuttaa alituiseen harmeja niin vanhemmilleen kuin myös herra Karjuselle. Villen seikkailuja saatiin Jenkeissä seurata myös Dennis The Menace -sarjakuvalehdestä, jonka ensimmäinen numero ilmestyii vuonna 1953. Suomessa  Ville Vallaton -sarjakuvalehti ilmestyi ensin vuosina 1960-1978 ja uudestaan vuosina 1987-1989. 1980-luvulla Ville Vallaton sai myös oman piirrossarjan, jota tehtiin vuosina 1986-1988. Vuonna 1993 valmistui käsikirjoittaja-ohjaaja John Hughesin (1950-2009) kirjoittama elokuvaversio nimeltään Ville Vallaton. Elokuvan ohjasi Nick Castle, joka tuli alun perin tunnetuksi näyttelijänä (mm. vuoden 1978 kauhuklassikko Halloweenin Michael Myers).

 

Ville (Mason Gamble) viettää kesälomaa ja haluaa myös varmistaa, että hänen lempinaapurillaan herra Karjusella (Walter Matthau) on rattoisa kesä. Luvassa on paljon kohellusta ja nauruhermoja kutkuttavan koomisia tilanteita. Vaikka elokuva on komedia, on siihen tuotu mukaan myös hieman jännitystä Christopher Lloydin esittämän rosvon hahmossa. Hahmo on olemukseltaan ja ulkomuodoltaan hyvin pelottava.

Kaikki elokuvan näyttelijät sopivat hienosti rooleihinsa ja varsinkin Villen roolissa nähtävä Mason Gamble on kuin ilmetty esikuvansa ja tekeekin todella hauskan roolin. Hän oli elokuvan kuvausten aikaan vasta 7-vuotias. Walter Matthau ja Joan Plowright tekevät myös hienot roolin Karjusen Yrjönä ja Marttana. Pienessä sivuosassa Mickey-nimisenä lapsenvahtina nähdään Devin Ratray, joka tuli suurelle yleisölle tutuksi kahdesta ensimmäisestä Yksin kotona -elokuvasta vuosina 1990 ja 1992. Mukana heiluvat myös sarjakuvista tutut Jussi (Kellen Hathaway) ja Tytti (Amy Sakasitz). Musiikin on säveltänyt Jerry Goldsmith (1929-2004).

 

Villen rooliin haki noin 20 000 poikaa, joista lopulta valittiin 10 kokeilemaan näyttelemistä Walter Matthaun kanssa. Koekuvauksissa Mason Gamble kuulemma veti taskustaan esiin elävän kastemadon ja se vakuutti roolittajat valitsemaan hänet Villen rooliin. Karjusen sedän roolia tarjottiin ensin Leslie Nielsenille, joka kuitenkin kieltäytyi. Christopher Lloydin esittämän rosvon (Switchblade Sam) rooliin olivat ensin ehdolla mm. Tim Curry, Michael Richards, Michael Keaton, Daniel Stern, Jack Nicholson, Bill Murray ja Danny DeVito. Liisa Vallattoman rooliin ennen Lea Thompsonia olivat ehdolla mm. Madonna, Kelly Preston, Sharon Stone, Melanie Griffith ja Michelle Pfeiffer. Rooli Karjusen setänä löi vahvan leiman Walter Matthaun otsaan, ja lapset alkoivat kutsua häntä herra Karjuseksi.

Lapsena tämä oli yksi omia suosikkielokuviani ja VHS-kasetti pyöri usein meidän videonauhurissa. Ja onhan tämä edelleen hyvin nostalginen ja jaksaa myös viihdyttää koko kestonsa ajan. Elokuva sisältää paljon slpastick-tyylistä kohelluta, joka naurattaa varmasti ainakin niitä perheen pienimpiä katsojia. Ja kyllähän ne Yrjö Karjusen toilailut jaksoivat myös minuakin naurattaa edelleen yhtä paljon kuin lapsena. Lopussa on jälleen sitä Hughesille tyypillistä, yliampuvaa, mutta silti varsin hauskaa väkivaltaa. Elokuva sai ensi-iltansa Jenkeissä 25. kesäkuuta 1993. Sen budjetti oli noin 35 miljoonaa dollaria ja maailmanlaajuinen tuotto noin 117 miljoonaa dollaria. Suomen ensi-ilta oli 16. heinäkuuta 1993 ja se oli meillä 12 katsotuin ulkomainen elokuva keräten elokuvateattereihin 111 462 katsojaa. Pienistä vioistaan huolimatta Ville Vallaton on mukavan harmitonta viihdettä ja sitä voi huoletta suositella ihan kaiken ikäisille katsojille. Hauskaa riittää alkumetreiltä lopputeksteihin ja vähän ylikin. Elokuvalle tehtiin  myös kaksi varsin huonoja arvosteluja saanutta jatko-osaa: Ville Vallaton iskee jälleen (1998) ja Ville Vallaton joulutarina (2007).