Rentun Ruusu - elokuva Irwin Goodmanista (Timo Koivusalo, 2001)

 

Ohjaus: Timo Koivusalo
Käsikirjoitus: Timo Koivusalo, Vexi Salmi
Rooleissa: Martti Suosalo, Ilkka Koivula, Esko Nikkari, Eeva-Maija Haukinen, Riitta Salminen, Pertti Koivula, Raimo Grönberg, Hannu Kivioja, Mikko Kivinen, Tom Lindholm, Kunto Ojansivu
Genre: draama, musiikki, elämäkerta
Kesto: 1 h 38 min
Ikäraja: 11

 

"Silirimpsis sileä tieä
onnetarten ottolasta
maailman halki vie..."
(Silirimpsis 1977, säv. Rudolf Holtz, san. Emil von Retee, sov. Paul Fagerlund)

 

Hyvät arvostelut edellisellä elokuvallaan Kulkuri ja joutsen saanut ohjaaja Timo Koivusalo jatkoi seuraavalla ohjaustyöllään hyväksi havaitsemaansa elämäkertaelokuvien linjaa ja otti tällä kertaa aiheeksi Suomen tunnetuimman rentun, eli kaikkien tunteman kansanlaulajan Irwin Goodmanin, oikealta nimeltään Antti Yrjö Hammarberg, (1943-1991) värikkään elämän ja uran. Elokuvan toiseksi käsikirjoittaksi mukaan tuli Irwinin uran ja elämän eri vaiheissa mukana kulkenut sananikkari ja Irwinin lapsuudesta saakka tuntenut Veikko "Vexi" Salmi (1942-2020). Ajallisesti elokuva osuu hyvin yhteen Koivusalon edellisen elokuvan kanssa, sillä siinä tarina päättyy vuoteen 1965, jolloin sanoittajamestari Reino Helismaa kuoli. Samana vuonna Irwin Goodman levytti ensimmäisen kappaleensa En kerro kuinka jouduin naimisiin.

Elokuva kertoo Irwin Goodmanin ja Vexi Salmen, kahden suomalaisen musiikin merkkimiehen värikkään tarinan. Elokuvassa seurataan niin Irwinin uran alkuaikoja kuin niitä suurimpien menestysten vuosia, alamäkiä unohtamatta. Pääosissa Irwininä nähdään Koivusalon luottonäyttelijä Martti Suosalo ja Vexi Salmena Ilkka Koivula. Myös itse Vexi Salmi on mukana elokuvassa, kertojan roolissa. Tällä on kaiketi pyritty hakemaan elokuvaan hieman dokumenttimaista ilmettä. Muissa rooleissa nähdään mm. Matti Mäntylä (Toivo Kärki), Esko Nikkari (rekkakuski Väiski), Mikko Kivinen (Tauno "Tappi" Suojanen), Seppo Sallinen (Kalevi Keihänen), Eeva-Maija Haukinen (Irwinin äiti Kirsti Hammarberg) ja Riitta Salminen (Irwinin vaimo Riitta Hammarberg). Elokuva alkaa kohtauksella, jossa kuolemansairas Irwin makaa pakettiauton takapenkillä ollessaan palaamassa Viipuriin suuntautuneelta keikkamatkaltaan ja joutuu seurueineen Vaalimaalla tullitarkastukseen. Tästä palataan taas ajassa noin 25 vuotta taaksepäin 1960-luvun alkuvuosiin, jolloin Antti Hammarbergistä ei ollut vielä tullut kaikkien tuntemaa Irwin Goodmania, vaan hän oli musiikkiuraansa aloitteleva Hamppari-nimellä esiintynyt laulajanuorukainen, ja jonka menestyksen vuodet olivat vasta edessä päin. Irwinin lukuisat hitit kuljettavat elokuvan tarinaa eteenpäin. Muutamaa live-esitystä lukuun ottamatta kaikki Irwinin laulut tulevat nauhalta.

Martti Suosalo tekee jälleen Koivusalon edellisen elämäkertaelokuvan Kulkuri ja joutsen tapaan hienon roolisuorituksen ja hänet palkittiin myös jälleen Jussilla, tällä kertaa sivuosan sijaan pääosasta. Suosalo on sekä puhetyyliltään, että maskeeraukseltaan kuin ilmetty Irwin, varsinkin leffan loppupuolen kohtauksissa. Myös Ilkka Koivula Vexi Salmena tekee hyvän ja jopa hauskan roolin, mutta Irwinin äiti Kirsti sekä vaimo Riitta jäävät vähän taka-alalle eikä heistä oikein onnistu luomaan kunnollista kuvaa. Aidon Vexi Salmen juttuja on kyllä kiva kuunnella, mutta mielestäni ne hieman sotkevat elokuvan rakennetta. Elokuva myös etenee hieman liian nopeasti kohti loppua, ja Koivusalolla näyttää edellisestä elokuvastaan poiketen tällä kertaa olleen kova kiire viedä elokuvaa nopeasti eteenpäin tapahtumasta toiseen, eikä niihin Irwinin uran keskeisimpiin tapahtumiin ehditä kunnolla keskittyä ja mikä harmillisinta, Irwininin loppuaikojen uraan hyvinkin merkittävästi vaikuttanut Kassu Halonen loistaa täysin poissaolollaan. Vuodesta 1984 lähtien Halonen sävelsi ja sovitti lähes kaikki Irwinin kappaleet ja oli myös levyillä soittajana.

60-luvun tapahtumia on kuvattu hyvin runsaasti, yli puolet elokuvan 98 minuutin kestosta. 60-luvun jälkeen alkaakin sitten se kiirehtiminen kohti kaikkien tuntemaa surullista loppua. 70-luku ohitetaan lähes tyystin, lukuun ottamatta väläyksiä Syksyn sävelestä sekä Irwinin ja Riitan kohtaamista (joka on ehkäpä paras osio koko elokuvassa) ja sitä kun Irwin 70-luvun puolivälissä linnoittautui talonsa kellariin ja istui siellä juopotellen pipo syvällä päässään eikä halunnut tavata ketään. 70-luvun jälkeen siirrytään suoraan 90-luvulle.

Pieniä asiavirheitäkin elokuvasta löytyy, kuten kohtaus 70-luvun alusta, jossa Ryysyrantaa pakkohuutokaupataan ja nimismiehellä on nuija. Oikeasti nimismiehen nuija oli unohtunut kotiin ja hän joutui lyömään kynällä. Tämä on kuultavissa laulussa Ryysyranta meni.

Martti Suosalon lisäksi hienon, mutta harmittavan pienen roolin tekee Esko Nikkari rekkakuski Väiskinä, jonka suusta ovat lähtöisin ne Irwinin kuuluisat 60-luvun laulujen aiheet, kuten "viideltä saunaan ja kuudelta putkaan" ja "ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku". Elokuvan kuvausaikaan Villilän studioita Nakkilassa ei vielä ollut, vaan Koivusalon yhtiön Artista Filmi Oy:n studiot sijaitsivat Friitalan vanhassa nahkatehtaassa Ulvilassa. Elokuvaa kuvattiin Friitalan studioiden lisäksi mm. Porissa, Hämeenlinnassa, Harjavallassa, Hämeenkyrössä, Luvialla, sekä Saksan Oldenburgissa ja Las Palmasissa Gran Canarialla. Elokuvan tuotantokustannukset olivat noin 918 000 euroa. Elokuvan ensi-ilta oli 12. tammikuuta 2001. Katsojia elokuvalle kertyi yli 350 000 ja se oli vuoden 2001 katsotuin kotimainen elokuva. Tätä kirjoitettaessa se on edelleen myös eniten katsojia saanut Koivusalon elokuva.

 

Edellisen elokuvansa tapaan Koivusalo ei ole pyrkinyt tälläkään kertaa kaunistelemaan mitään, vaan kaikki esitetään kuten ne Vexi Salmen kertoman mukaan oikeasti tapahtuivat. Koivusalo on myös kertonut eräässä haastattelussa, että hän ei halunnut elokuvaa suunnitellessaan lähteä haastattelemaan ketään Irwinin mukana olleita soittajia tai muita aikalaisia ja arvailemaan mikä heidän kertomistaan tarinoista on tosi ja mikä ei, vaan hän halusi Vexi Salmen mukaan kertojaksi, jotta tarinalle saadaan kunnon todellisuuspohja. Vexi jos kuka osasi kertoa koko jutun niin kuin se oikeasti tapahtui.

Elokuva päättyy hyvin koskettavasti Irwinin lähtiessä viimeiselle keikalleen, jolta ei sitten koskaan elävänä palannutkaan. Kohtauksen taustalla soi vuoden 1988 Rentun ruusu -levyn päätöskappale Viimeinen laulu, joka on mielestäni yksi Irwinin hienoimmista lauluista, niin melodialtaan kuin sanoitukseltaankin. 

"Silti laulaen laulaja silmänsä sulkee,
sointujen siltaa uneensa kulkee..."

Pienellä hiomisella ja vähemmällä kiirehtimisellä tästäkin olisi saatu varmasti paljon hienompi ja mielenkiintoisempi, mutta sellaistahan se on aina näissä elämäkerroissa, että ei kaikkia tapahtumia millään saada ahdettua yhteen elokuvaan ilman, että siitä tulee ylipitkä, sekava tai liian informatiivinen. Mielestäni tässä olisi voitu kuitenkin hieman tiivistää sitä 60-luvun osiota ja panostaa enemmän 70-lukuun, joka oli sitä Irwinin suurimman suosion aikaa. Vioistaan huolimatta tämäkin on niitä Koivusalon parempia elokuvia yhdessä Kulkurin ja joutsenen ja Sibeliuksen kanssa.

Elokuvan käsikirjoitus on julkaistu kirjana vuonna 2000 Like Kustannuksen toimesta.