Akvaariorakkaus (Claes Olsson, 1993)

 

 

Ohjaus: Claes Olsson
Käsikirjoitus: Tove Idström
Rooleissa: Nicke Lignell, Tiina Lymi, Minna Pirilä, Satu Silvo, Antti Virmavirta, Mika Nuojua, Riitta-Liisa Helminen
Genre: draama
Kesto: 1 h 34 min
Ikäraja: 16

 

Kirjailija Anna-Leena Härkösen kolmanteen romaaniin, vuonna 1990 julkaistuun Akvaariorakkautta perustunut Tove Idströmin käsikirjoittama, aikansa kohuelokuva Akvaariorakkaus sai ensi-iltansa 30 vuotta sitten, 15.1.1993. Myös kirja aiheutti ilmestyessään pienen kohun. Elokuvassa nähdään paljon paljasta pintaa ja myös aikaansa nähden hyvin rohkeita seksikohtauksia. Naispääosan esittäjä Tiina Lymi (s. 1971) oli elokuvan kuvausten aikaan vielä Teatterikoulussa, kolmannella vuosikurssilla. Naispääosaan harkittiin ensin Sanna Saarijärveä, mutta hän päätyi lopulta vain vilahtamaan pienessä sivuosassa. Lymin vastanäyttelijä Nicke Lignell (s. 1966) oli puolestaan jo valmistunut ruotsinkieliseltä näyttelijälinjalta ja ehtinyt esiintyäkin jo muutamssa tv-tuotannossa ennen tätä elokuvaa. Akvaariorakkaus oli molempien näyttelijöiden ensimmäinen valkokangaselokuva. Sivuosissa näyttelevät mm. Antti Virmavirta, Minna Pirilä, Satu Silvo ja Riitta-Liisa Helminen. Itse kirjailija Härkönenkin vilahtaa hyvin pienessä, dialogittomassa roolissa kaupan kassana. Elokuvan jälkeen Lignellistä yritettiin tehdä jonkinlaista seksisymbolia, mutta mies on itse myöhemmin kertonut ottaneensa asian tuolloin huumorin kannalta. 

Ohjaaja Olsson kiinnostui Härkösen kirjasta heti kun se vuonna 1990 julkaistiin ja osti kirjan filmausoikeudet samana päivänä kun kirjasta julkaistiin ensimmäinen arvostelu Helsingin Sanomissa. Härkönen ja Olsson olivat molemmat sitä mieltä, että elokuvan käsikirjoittaa nainen. Käsikirjoitustyön sai Tove Idström (1954-2019), joka oli valmistunut dramaturgiksi vuonna 1979 ja työskennellyt sen jälkeen dramaturgina useissa tv-sarjoissa ja -näytelmissä ja -elokuvissa ja myös kouluttanut käsikirjoittajia Ylen ammattiopistossa ja Elokuvataiteen laitoksella Taideteollisessa korkeakoulussa. 

Kirjassa miespäähenkilön nimi on Jouni, mutta elokuvaan se muutettiin Joniksi. Myös kirjan minä-kertojasta luovuttiin. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Tampereelle ja elokuva oli myös tarkoitus kuvata siellä. Kuvauspaikatkin oli jo katsottu valmiiksi, mutta kustannussyistä ja Tampereen kaupungin luovuttua yhteistyöstä kuvaukset siirrettiin Helsinkiin. Helsingin lisäksi kuvauksia tehtiin mm. Vantaalla, Pernajassa, Joensuussa, Juuassa, Lieksassa, Espoossa ja Karjaalla.

Elokuva kertoo tarjoilija Saarasta (Tiina Lymi), joka on hukassa oman seksuaalisuutensa kanssa. Saara harrastaa irtosuhteita ja tapaa eräänä päivänä toimittaja Jonin (Nicke Lignell) ja kaksikko alkaa seurustella ja päätyy myös harrastamaan seksiä. Pari muuttaa pian yhteen, mutta suhde osoittautuu erittäin haastavaksi. Joni ei onnistu tyydyttämään Saaran seksuaalisia haluja. Saara ei onnistu saamaan orgasmia heidän rakastellessa, koska ei pysty keskittymään nautintoon. Nämä ongelmat tekevät Jonista epävarman ja päättämättömän. Niinpä Saara lähtee etsimään uusia, väkivaltaisempia kokemuksia.

Elokuva suorastaan huokuu 90-lukua, niin puvustuksen kuin pastellinsävyisen värimaailmansakin puolesta ja myös 90-luvulle tyypillistä nopeutettua kuvaustakin on mukana. Tuo nopeutus toteutettiin kuvauksissa käytetyllä, uudenlaisella Arriflex-kameralla, jossa kuvanopeutta pystyy muuttamaan kesken kuvauksen. Elokuvan ensi-illan aikaan kohua herättäneet seksikohtaukset vaikuttavat nykyään enää vain vaivaannuttavilta ja jopa hieman pehmopornomaisilta eivätkä ne oikein enää ole mitenkään kohahduttavia. Elokuvan hahmoista Lignellin esittämä Joni jää aika vaisuksi eikä hän saa Lymin tapaan hahmoonsa kunnolla eloa. Myös leffan dialogi on paikoin hieman töksähteleväistä, ja varsinkin eräässä seksikohtauksessa Jonin rivot puheet saavat katsojassa aikaan lähinnä suurta hilpeyttä ja aiheuttavat toisaalta myös hieman myötähäpeää.

Elokuva etenee hieman liian nopeaan tahtiin eikä hahmoihin ehditä Saaraa lukuunottamatta syventyä kunnolla missään vaiheessa. Seksikohtauksissa on kuitenkin hyvä tunnelma ja ne on myös hienosti kuvattu. Lymin roolisuoritus on myös varsin onnistunut, vaikka pientä ylinäyttelemistä onkin havaittavissa. Saaran äidin rooliin tekijät kaavailivat ensin Maija-Liisa Peuhua, mutta rooliin valittiin lopulta Riitta-Liisa Helminen, joka tekeekin hyvän roolin. Muut näyttelijät eivät oikein vakuuttaneet.

Katsojia elokuvalle kertyi 74 645 ja se oli vuoden toiseksi katsotuin kotimainen. Katsotuin oli Spede Pasasen ohjaama Uuno Turhapuron poika. Elokuvan ensiesitys televisiossa oli 18. helmikuuta 1995 ja se sai katsojia noin 608 000. 

 

 

Elokuva voitti kolme Jussi-palkintoa: Tiina Lymi parhaasta naispääosasta, Minna Santakari parhaasta lavastuksesta ja Se-yhtyeestä tuttu laulaja Yari (oik. Jari Knuutinen) parhaasta musiikista. Yarin elokuvaa varten säveltämästä laulusta Punaista vaniljaa tuli pienimuotoinen hitti. Yarille tämä oli toinen yhteistyö ohjaaja Olssonin kanssa. Kaksikon edellinen yhteistyö oli vuonna 1987 valmistunut Elvis-kissan jäljillä.

Elokuva julkaistiin videona vuonna 1993. DVD:nä elokuva julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2005 ja uudelleen vuonna 2020. DVD-julkaisun ekstroista löytyvät ohjaaja Claes Olssonin, näyttelijä Tiina Lymin ja kirjailija Anna-Leena Härkösen lyhyet haastattelut vuodelta 1993 sekä elokuvan musiikin säveltäneen Yarin musiikkivideo kappaleesta Punaista vaniljaa. Haastattelut ovat harmittavan lyhyitä, vain 2-4 minuuttia. Tekijöiden jutustelua olisi mielellään kuunnellut enemmänkin.

VHS- ja DVD-julkaisut:

 

 

 

 

Elokuva:

 Ekstrat: